maanantai 17. lokakuuta 2016

Mitä loppuvuosi tuo tullessaan?

Syksy on jo pitkällä, sekä kylmät ilmat ovat täällä kiusaamassa meidän pikku Petoa. Pian on jo talvi, ja sitten vaihtuukin jo vuosi, joten ajattelin vähän avata teille mitä loppuvuosi tuo tullessaan meidän koirille.

Postauksen kuvat otettu muutama päivä sitten koirapuistosta.

Käytiin tosiaan Hämeenlinnan näyttelyssä lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna. Näyttelypaikkana toimi Kauppakeskus Tuuloksen parkkihalli, joka mielestäni ei oikein soveltunut näyttelyihin. Ilma oli hyvin tunkkainen, kaikki meteli korostui siellä. 

Ylläri oli kehässä taas oma reipas itsensä. Meidän kasvattaja sanoi, että tämä kehä on ollut Yllärin paras kehä tähän asti. Ihana kuulla tälläisiä kommentteja kasvattajalta! <3

Oltiin Avoimenluokan luokkavoittajat, saaden SA:n. Paras narttu kehässä oltiin neljänsiä. Ylläri on kyllä kehittynyt niin hurjaa vauhtia, ja niin myös minäkin. 



Nyt viikonloppuna lähden kasvattajan kanssa Seinäjoen näyttelyyn. Meillä on siellä neljä koiraa mukana, ja ollaan muutama yö hotellissa. Olen ihan intopinkeenä lähdössä tuonne, vaikkei oma koira tulekkaan näihin näyttelyihin mukaan. Itse ainakin tykkään kierrellä ympäri suomea. Tää koiraharrastus mahdollistaa sen etenkin, ei sitä muuten vaan tule lähdettyä mihinkään kotikulmilta. Ja onhan se aina kivempi reissata koirien kanssa ja tehdä sitä mistä tykkää, eli pyöriä kehissä ja saaden sen hyvän olon tunteen!



Lokakuun viimeisenä viikonloppuna Ylläri lähtee Lahti KV:seen siskoni kanssa, kun minä istun kasvattajakurssilla!! Tätä mä oon niin odottanut viimeiset kuukauden päivät! Ensiviikolla pitäisi tulla opetusmateriaali postissa, joten ensviikko meneekin lukiessa kasvattajakurssin kokeeseen. Jännitän myös sitä, kuinka Yltsi pärjää Lahdessa. On hirmu vaikeeta antaa toisen esittää omaa koiraa, ainakin mun kohdalla. Josko se kuitenkin menee hyvin. Ihan turhaan mä jännitän! ;D

Ja vielä messarikin on tulossa. Sinne meiltä lähtee Ylläri ja Dolli. Peto on nyt näyttelyvapaalla jonkin aikaa, sillä Peto on hyvin arka näyttelytilanteissa. Nyt me kerätään rohkeutta mätsäreissä. Ja mikäli Peto ei koskaan tulisikaan itsevarmemmaksi kehässä, niin se on ok. Ei ketään voida pakottaa, ja täytyyhän sen olla koirallekkin mukavaa. Mikäli ei halua, ei ole pakko. Näin mä tän ajattelen.






 Mitä mieltä olitte postauksesta? 
Kertokaa millaisen erikoispostauksen haluaisitte. Olen kaikille ehdotuksille avoin! :)


sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Kesäkausi tsekattu!

<3

Vihdoin! Nimittäin muutaman viikon näyttelyvapaa. Tätä mä oon kaivannut, sillä noita näyttelyitä oli neljä vai viisi viikonloppua peräkkäin. Sekä tottakai Yltsi on ansainnut pienen loman. 

Tosiaan, kaikenlaista on ehtinyt tapahtumaan edellisestä postauksesta. Ylläri vietti kaksivuotis syntymäpäiviään 10.9 Porvoon Ryhmiksissä! Siellä me Yltsin kanssa oltiin AVO ERI-1, SA, PN-4 sekä VARA SERT!! Meidän paras saavutus tähän asti, ja juuri ennen meidän pientä lomaa! 
Ylläri oli kehässä aivan super. Mentiin kummatkin kehään todella hyvällä moodilla, enkä jännittänyt läheskään yhtä paljon kuin aikasemmin. Sama tatsi säilyi vielä PN:n kehään, vaikka aikaisemmin ollaan jo hyydytty oman luokan jälkeen.

Tosiaan, Yltsin ja mun näyttelykausi alkoi aika loppukaudesta,  eikä me menetetty siinä yhtään mitään, sillä me tarvittiin aikaa treenata se reilu muutama kuukausi, ja mikäli Ylläri tarvitsisi lisää aikaa treenailuun ja muuhun tollaseen, niin tottakai se saa kaiken sen ajan mitä se tarvitsee. 

Helsinki Vetcare syysnäyttely 27.8. AVO ERI-4
Se olisi kesäkausi käyty nyt sitten, ja hyvällä mielellä jatketaan kohti hallikautta! Yllärillä on alla tasaisen suoraa ERI:ä, muutamalla SA:lla ja yhdellä VARA SERT:illä. Koko kesäkausi on ollut ihan mahtava, kiitokset siitä kuuluukin meidän ihanalle kasvattajalle, sekä koko muulle tiimille! 
 Nyt me ainakin nautitaan meidän pienestä näyttely vapaasta ja jatketaan hallikauteen positiivisin mielin katsomaan, josko se serti napsahtaisi meidän kohdalle. 

Tämä oli pikainen katsaus meidän tämän hetkiseen tilanteeseen, seuraava postaus tulee ihan muutaman päivän sisällä!  


Riihimäki KV 3.9 AVO ERI-2 sekä SA





sunnuntai 21. elokuuta 2016

Kouvola & Heinola KR 20.8 - 21.8

Moikka! Nyt on käyty Kouvolan sekä Heinolan näyttelyt kokeilemassa. En odottanut kummaltakaan päivältä mitään sen erityisempää, sillä kuten aikaisemmissakin postauksissa olen kertonut että Ylläri on kehässä vähän hidas.



Kouvolassa me mentiin Yllärin kanssa kehään hyvällä tatsilla. Koira oli reipas ja iloinen, sekä kaikki meni ihan nappiin muutenkin. Saatiin ERI ja kun kilpailuluokka alkoi, ja jaksettiin sekin loppuun asti hyvin. Vähän me hyydyttiin siellä, mutta hyvin Ylläri jaksoi loppuun asti. Oltiin Avoluokan toiset. Tuomarina oli Annamari Tarjan, joka käsitteli koiraa mielestäni hyvin, sekä arvostelun kirjoitti lyhyesti mutta ytimekkäästi. 



Yövyttiin Tykkimäki Camping alueella, ja koirat nautti kun pääsivät vapaana vielä riehumaan. Illalla koirat olivatkin ihan rättiväsyneitä.

Sitten Heinola. Kehät alkoivat klo 10.00. Tuomarina meillä oli Zoran Brankovic, joka katsoi koirat todella nopeasti pöydällä, ja juoksutti kehän ympäri. Käsitteli koirat nätisti ja keskittyi enemmän liikeeseen. 




Ylläri oli kehässä parempi kuin Kouvolassa. Se ei keskittynyt nyt niin paljon muhun mitä yleensä, joten liikekkin oli parempi. Koiran liikerata kärsii jos se keskittyy liikaa esittäjään kun se katsoo ihmistä niin tiiviisti. Jospa Ylläri nyt keskittyisi enemmän itse liikkumiseen kun muhun niin mami voi olla vielä tyytyväisempi vauvaan! <3 
Tänään me oltiin ERI 1, ilman SA:ta. Tästä on hyvä jatkaa ensiviikonlopun Helsinki KR näyttelyyn :)

Kokonaisuutena koko viikonloppu oli yksi parhaimpia näyttelyreissuja! 




 Olitteko te Kouvolassa ja/tai Heinolassa?
Miten teillä meni näyttelyt? :)


tiistai 16. elokuuta 2016

Kuvasatoa Koirapuistosta 15.8

Oltiin eilen koirien kanssa Koirapuistossa. Koirat nautti, kun pääsivät juoksentelemaan niin paljon kuin huvitti. Illalla meillä olikin kolme rättiväsynyttä hauvaa! :D 












Mikä oli teidän mielestä paras kuva?
Käyttekö koirapuistoissa? Jos ette niin miksi?