sunnuntai 21. elokuuta 2016

Kouvola & Heinola KR 20.8 - 21.8

Moikka! Nyt on käyty Kouvolan sekä Heinolan näyttelyt kokeilemassa. En odottanut kummaltakaan päivältä mitään sen erityisempää, sillä kuten aikaisemmissakin postauksissa olen kertonut että Ylläri on kehässä vähän hidas.



Kouvolassa me mentiin Yllärin kanssa kehään hyvällä tatsilla. Koira oli reipas ja iloinen, sekä kaikki meni ihan nappiin muutenkin. Saatiin ERI ja kun kilpailuluokka alkoi, ja jaksettiin sekin loppuun asti hyvin. Vähän me hyydyttiin siellä, mutta hyvin Ylläri jaksoi loppuun asti. Oltiin Avoluokan toiset. Tuomarina oli Annamari Tarjan, joka käsitteli koiraa mielestäni hyvin, sekä arvostelun kirjoitti lyhyesti mutta ytimekkäästi. 



Yövyttiin Tykkimäki Camping alueella, ja koirat nautti kun pääsivät vapaana vielä riehumaan. Illalla koirat olivatkin ihan rättiväsyneitä.

Sitten Heinola. Kehät alkoivat klo 10.00. Tuomarina meillä oli Zoran Brankovic, joka katsoi koirat todella nopeasti pöydällä, ja juoksutti kehän ympäri. Käsitteli koirat nätisti ja keskittyi enemmän liikeeseen. 




Ylläri oli kehässä parempi kuin Kouvolassa. Se ei keskittynyt nyt niin paljon muhun mitä yleensä, joten liikekkin oli parempi. Koiran liikerata kärsii jos se keskittyy liikaa esittäjään kun se katsoo ihmistä niin tiiviisti. Jospa Ylläri nyt keskittyisi enemmän itse liikkumiseen kun muhun niin mami voi olla vielä tyytyväisempi vauvaan! <3 
Tänään me oltiin ERI 1, ilman SA:ta. Tästä on hyvä jatkaa ensiviikonlopun Helsinki KR näyttelyyn :)

Kokonaisuutena koko viikonloppu oli yksi parhaimpia näyttelyreissuja! 




 Olitteko te Kouvolassa ja/tai Heinolassa?
Miten teillä meni näyttelyt? :)


tiistai 16. elokuuta 2016

Kuvasatoa Koirapuistosta 15.8

Oltiin eilen koirien kanssa Koirapuistossa. Koirat nautti, kun pääsivät juoksentelemaan niin paljon kuin huvitti. Illalla meillä olikin kolme rättiväsynyttä hauvaa! :D 












Mikä oli teidän mielestä paras kuva?
Käyttekö koirapuistoissa? Jos ette niin miksi? 

lauantai 13. elokuuta 2016

Ristiina RN 13.8

Tsau! Tänään oli mun ja Yllärin yksi odotetuimmista päivistä. Nimittäin meidän ensimmäinen yhteinen näyttely. Mä en ole koskaan jännittänyt koiranäyttelyitä näin paljon kun näitä. Lainakoirien kanssa kehässä se on tuntunut helpolta, mutta oman kanssa se oli ihan uskomattoman hankalaa. Ainakin näin alussa.


Peto koirapuistossa

Treeneissä Yltsi on viime päivinä ollut hidas liikkumaan. Tavallaan haluton, tavallaan taas innoissaan. Luulen, että olen treenannut koiraa jo turhankin paljon, joten se alkaa kyllästyä jo hommaan. Nyt me ei treenata ensiviikonlopun Heinolan sekä Kouvolan näyttelyä varten, vaan Ylläri saa 'vapaan viikon'. Kehässä tuo hitaus näkyi, mutta muuten Ylläri liikkui hyvällä moodilla, häntä heiluen. 



Meiltä oli kaikki hauvat mukana, jokaisella meni todella hyvin! Peto oli JUN luokkavoittaja, joka oli yllätys. Siis meidän pikku Peto, joka ei osaa käyttäytyä! Sitten Dolli NUO luokkavoittaja, SA sekä vara sert. Ylläri oli NUO3. 


Dolli koirapuistossa

Kannatti ajaa se reilu parituntia sateen saattelemana kohti Ristiinaa. Ihan älyttömän hyvä päivä takana. Kaikki sai halutut ERI:t hyvillä arvosteluilla. Tästä on hyvä jatkaa kohti Heinolaa ja Kouvolaa!

Mlä mätsäri Peto sin3

 Pahoittelut! Näyttelyistä ei otettu kuvia, sillä paikoitellen vettä tuli kaatamalla, sekä oltiin siskoni kanssa melkein samaan aikaa kehässä..


sunnuntai 7. elokuuta 2016

Yllärin sekä minun 3kk päivä!!

Oltiin Mäntsälässä mätsäreissä 6.8 treenaamassa Mikkelin näyttelyä varten. Mätsärit meni hyvin, ja olimme pun3! Ollaan Yllärin kanssa treenattu paljon tulevia näyttelyitä varten, ja ollaan kyllä edistytty hirmusesti jo kolmessa kuukaudessa! Yltsi on niin nopea oppimaan, sekä omaksuu nopeasti uudet asiat. 


Pienten aikuisten Pun3

Tosiaan, kun Yltsi tuli meille, se oli haluton liikkumaan näyttelyhihnassa. Vaikka kuinka yritin koiraa innostaa, se ei innostunut. Yritin herkuilla saada sitä edes kävelemään, se ei suostunut. Mutta pikkuhiljaa, kun tutustuttiin toisiimme sekä sain luotua luottamuksen koiraani, alkoi se liikkua.




On todella mahtava huomata oman osuutensa koirassa. Olen saanut luotua vahvan luottamuksen siihen. Se on iloinen treenatessa, se on iloinen nähdessään minut. Se nukkuu yöt kanssani. Mä voin sanoa, että mulla on maailman parhain koira. Mun paras kaveri! 



Mikkelissä on mun ja Yllärin ensimmäinen iso kehä. Mun tavoitteet on, että Yltsi liikkuu kunnolla. Ollaan me nyt sen verran paljon treenattu kotona, sekä mätsäreissä, että se on tottunut ympärillä olevaan hälinään ja näyttelypaikkoihin yleisestikkin. Toivotaan parasta, että meidän osalta näyttelyt menisi hyvin! :)




Mitä mieltä olitte postauksesta?
Kertokaa parhaimpia kokemuksia koiranne kanssa! :)